Skuupin historia
Lyhyt katsaus Skuuppi ry:n historiaan
Jo muinaiset kreikkalaiset istuessaan agoralla tiesivät, mikä valta piilee siinä, että tietää asiat ensimmäisenä ja yksinoikeudella. Doorilaisten pylväiden varjoissa vilahteli usein hahmoja, joista ei tiennyt, olivatko he todella siellä. Tosiasiassa nuo hahmot olivat ensimmäisiä Skuupin metsästäjiä, vapaaseen tiedon levittämiseen ja objektiivisen näkökulman välittämiseen keskittyneen salaseuran jäseniä.
Skuupin metsästäjistä tuli yksi aikansa parhaiten varjelluista salaisuuksista. Kreikan ajoista kului monta vuosisataa, ennen kuin kukaan tiesi, että koko järjestö oli ylipäänsä olemassa. Kuitenkin näin jälkikäteen tarkasteltuna voidaan huomata, että Skuupin metsästäjät ovat olleet läsnä kaikissa maailmanhistorian käännekohdissa, 200-luvun kriisistä Watergateen.
Tuli kuitenkin aika, jolloin järjestön tuli astua julkisuuteen. Pohdittuaan pitkään ja hartaasti Skuupin metsästäjät päätyivät integroitumaan uransa alussa olevien valovoimaisten, tulevien toimittajien kanssa. Tämä tapahtui Helian toimittajakoulutuksen myötä. Järjestön nimi lyheni Skuupiksi, ja järjestäytymismuoto vaihtui rekisteröidyksi yhdistykseksi.
Vuonna 2008 järjestön johtajuus siirtyi miehisistä kourista naisellisiin käsiin. Naishallitsijan (yhdistyslain mukaisesti puheenjohtajan) kausi jatkui edelleen vuonna 2009. Vuoden 2009 alusta entinen viestinnän koulutusohjelma tunnetaan nimellä journalismin koulutusohjelma. Skuuppi ry jatkaa toimintaansa entisen kaltaisena, iloisesti erilaisena ainejärjestönä.