Yleinen

Hallitus suunnitteli ensimmäisessä kokouksessa tulevaa lukukautta

Tammikuun kuukausittainen kokous on kokoustettu ja sehän tarkoitti, että uudet hallituslaiset pääsivät ensi kertaa sorvin ääreen!

Kokouksessa puitiin kevään tulevia tapahtumia, joita on luvassa esimerkiksi vanhoille opiskelijoille suunnatun alumni-illan, Joura-sitsien ja Journalistiliiton kanssa käytävän iltaman muodossa. Myös jokavuotisten vapun kohokohdan Fotorallin sekä keväisten vuosijuhlien suunnittelu laitettiin pikkuhiljaa käyntiin. Tuttuun tapaan ympäri vuoden on jälleen tulossa studiovierailuja, joissa halukkaat pääsevät tutustumaan suosittujen ohjelmien tekoon katsomon puolelta.

Skuuppi päivystää toimistollaan Helga Kitchenillä maanantaisin klo 14-15. Tulkaa moikkailemaan!